Henkilöstöpalvelu Silkkitiellä vahva epäilys kansainvälisen rekrytoinnin yhteistyökumppanin veloittamista, laittomista rekrytointimaksuista Etiopiassa

Silkkitien rekrytoimalta kuudelta etiopialaiselta hoitajalta on mahdollisesti veloitettu laittomia rekrytointimaksuja Etiopiassa. Asian tultua kesällä Silkkitien tietoon tilannetta on selvitetty sisäisesti. Selvityksen perusteella Silkkitielle on syntynyt vahva epäilys yhteistyökumppanin laittomasta toiminnasta Etiopiassa. Yhteistyö päätetään, rekrytoinnit Etiopiasta on lopetettu ja asiasta on tehty rikosilmoitus. Silkkitie ei koskaan peri työntekijöiltä rekrytointimaksuja.

Silkkitie sai kesällä nimettömän yhteydenoton, jossa kerrottiin rekrytointimaksujen perimisestä Etiopiasta Suomeen rekrytoidulta hoitajalta. Yhteydenoton jälkeen kaikkiin Etiopiasta saapuneeseen, hieman yli sataan hoitajaan, on oltu yhteydessä kirjeellä. Kirjeessä pyydettiin kertomaan, onko heiltä rekrytointiprosessin jossain vaiheessa vaadittu rekrytointimaksuja. Suurin osa vastaajista vastasi ei, mutta kuusi hoitajaa vastasi maksaneensa Silkkitien yhteistyökumppanille rekrytointimaksun.

Yhteistyökumppanin kanssa on käyty useita keskusteluja. Sisäisen selvitystyön perusteella on syntynyt vahva epäilys laittomien rekrytointimaksujen perimisestä.


– Laittomiin maksuihin liittyvä selvitystyö vaatii joskus hienovaraisuutta ja pitkäjänteistä työtä luottamuksen rakentamiseksi. Olemme kesän aikana tehdyn sisäisen työn jälkeen antaneet tapahtumien selvittämisen poliisin tehtäväksi, olleet yhteydessä Etiopian lähetystöön ja maahanmuuttovirasto Migriin sekä päättäneet sopimuksen kyseisen kumppanin kanssa. Koemme, että luottamuksemme on petetty, eikä yhteistyölle ole enää perustetta, sanoo Silkkitien liiketoimintajohtaja Elisa Vepsäläinen.

Rekrytointimaksujen periminen on laitonta ja kansainvälisen vastuullisen rekrytoinnin vastaista. Kaikki rekrytointiin ja esimerkiksi kielikoulutukseen liittyvät maksut tulee aina veloittaa työnantajalta. Työntekijä maksaa itse lentolippunsa, lääkärintodistuksen ja viisumimaksun. Viimeksi mainitun Silkkitie korvaa työntekijälle tämän saavuttua Suomeen.


– Ilman rohkeita työntekijöitämme emme olisi päässeet selvittämään näitä tapahtumia. Kerromme työntekijöillemme toistuvasti, rekrytointiprosessin kaikissa vaiheissa sekä perehdytyksessä Suomeen saapumisen jälkeen, että mitään maksuja ei rekrytointiin tai kielikoulutukseen liittyen tarvitse maksaa. Lisäksi käymme läpi, miten laittomista maksuista tai niiden pyytämisestä voi kertoa meille. Kannustamme myös nostamaan pienemmätkin epäkohdat esiin, jotta voimme puuttua niihin. Kansainvälisille työntekijöillemme on erityisen tärkeää kertoa, että epäkohtien esiin tuominen ei vaikuta esimerkiksi heidän oleskelulupaansa, millä laittomasti toimivat tahot saattavat heitä etukäteen uhkailla, Vepsäläinen painottaa.


Silkkitie on lopettanut rekrytointimarkkinoinnin ja aktiivisen rekrytoinnin Etiopiasta. Syyskuun alussa Etiopiasta Suomeen saapuu vielä 7 koulutettua hoitajaa, jotka ovat jo saaneet kielikoulutuksen, työperäisen oleskeluluvan ja joiden kanssa on solmittu työsopimus.


– Silkkitie on toiminut kansainvälisen rekrytoinnin parissa jo kymmenen vuoden ajan ja rekrytoinut Suomeen kaikkiaan 2000 osaajaa sosiaali- ja terveyspalveluihin ja ammattikeittiöihin. Tarkoituksenamme on edelleen kasvattaa ja laajentaa toimintaa uusiin maihin. Teemme aina kohdemaan osalta kattavan riskianalyysin, jonka tulokset otamme huomioon uusia kumppaneita valitessamme. Tulevaisuudessa vahvistamme suorarekrytointia ja vähennämme yhteistyötä kumppanien kanssa. Tämä on yksi keino varmistaa kansainvälisen rekrytoinnin eettisyys, kertoo Vepsäläinen.


Suorarekrytointi tarkoittaa, että Silkkitie tekee itse kohdemaassa rekrytointimarkkinointia sekä huolehtii koko rekrytointiprosessista ja kielikoulutuksesta itse. Joissakin maissa, kuten Filippiineillä, on maan viranomaisten vaatimuksen vuoksi välttämätöntä käyttää sertifioitua, paikallista rekrytointiyritystä. Tällä hetkellä Silkkitiellä on rekrytointikumppanit Filippiinien lisäksi Keniasta ja Intiasta. Lisäksi Silkkitie rekrytoi hoitajia itse eli suorarekrytointina Lähi-Idästä sekä eräistä Aasian ja Afrikan maista. Yhteistyökumppaneiden taustoja selvitetään säännöllisesti ja näiden toimintaa auditoidaan.


– Suurin työntekijäryhmämme ovat Filippiineiltä saapuneet hoitajat, joita Silkkitie on rekrytoinut jo yli 10 vuoden ajan. Ulkopuolinen, riippumaton toimija Deloitte toteutti vuonna 2022 filippiiniläisten rekrytointikumppaneidemme kattavan auditoinnin. Mitään vastuullisen rekrytoinnin periaatteita rikkovaa ei tullut ilmi, Vepsäläinen toteaa.


Lisätietoja: Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy, support@silkroad.fi

Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy on kansainvälisen rekrytointialan yritys, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2012. Vastaamme työntekijöiden rekrytoinnista, kielikoulutuksesta lähtömaassa, tutustumisesta suomalaiseen työelämään ja oleskelulupaprosessista. Suomeen saapuvat kansainväliset työntekijät saavat kauttamme tukea myös muissa kuin työhön liittyvissä asioissa. Näin varmistamme parhaan mahdollisen alun työelämään ja muuhun elämään Suomessa. Silkkitie rekrytoi työntekijöitä pääsääntöisesti sosiaali- ja terveysalalle. Alun perin Filippiineiltä alkanut toiminta on laajentunut myös Afrikkaan.

Silk Road Workforce Management Strongly Suspects Illegal Recruitment Fees Charged by International Recruitment Partner in Ethiopia

Possibly, six Ethiopian nurses recruited by Silk Road have been charged illegal recruitment fees in Ethiopia. Upon learning of the situation this summer, Silk Road has internally investigated the matter. Based on the investigation, Silk Road has developed a strong suspicion of the local partner’s illegal activities in Ethiopia. The partnership is terminated, recruitment from Ethiopia has ceased, and a criminal report has been filed. Silk Road never charges recruitment fees from its recruits

Silk Road received an anonymous tip this summer, reporting the collection of recruitment fees from an Ethiopian nurse recruited to Finland. Following the contact, letters were sent to all slightly over a hundred nurses who arrived from Ethiopia. The letter requested information on whether they were charged recruitment fees at any stage of the recruitment process. Most respondents answered negatively, but six nurses reported having paid a recruitment fee to Silk Road’s partner.

Several discussions have taken place with the partner. Based on the internal investigation, a strong suspicion has arisen regarding the partner’s collection of illegal recruitment fees.

“The investigation into illegal fees sometimes requires delicacy and persistent work to build trust. After the internal work conducted over the summer, we have handed over the investigation to the police, contacted the Ethiopian embassy, and the immigration authority Migri. Additionally, we have terminated the contract with the mentioned partner. We feel that our trust has been betrayed, and there is no longer a basis for collaboration,” says Elisa Vepsäläinen, Business Director of Silk Road.

Charging recruitment fees is illegal and goes against the principles of internationally responsible recruitment. All fees related to recruitment and, for example, language training should always be charged to the employer. The recruit covers their own airfare, medical certificate, and visa fees. Silk Road reimburses the visa fee to the recruit upon arrival in Finland.

“Without our courageous recruits, we wouldn’t have been able to investigate these events. We repeatedly inform our recruits in all stages of the recruitment process and during orientation after arriving in Finland that they don’t need to pay any fees related to recruitment or language training. Additionally, we explain how they can report illegal fees or their solicitation to us. We also encourage reporting even smaller issues so that we can address them. It’s particularly important for our international recruits to know that bringing up issues does not affect, for example, their residence permit, which may be threatened by those who operate illegally,” emphasizes Vepsäläinen.

Silk Road has ceased recruitment marketing and active recruitment from Ethiopia. In early September, seven trained nurses from Ethiopia, who have already received language training, a work-related residence permit, and signed employment contracts, will arrive in Finland.

“Silk Road has been involved in international recruitment for ten years and has recruited a total of 2000 professionals for social and health services and professional kitchens in Finland. Our intention is to continue to grow and expand into new countries. We always conduct a comprehensive risk analysis for each target country, and we take the results into account when selecting new partners. In the future, we will strengthen direct recruitment and reduce collaboration with partners. This is one way to ensure the ethics of international recruitment,” says Vepsäläinen.

Direct recruitment means that Silk Road conducts recruitment marketing in the target country, takes care of the entire recruitment process and language training itself. In some countries, such as the Philippines, it is necessary to use a certified, local recruitment company due to the requirements of the local authorities. Currently, Silk Road has recruitment partners in addition to the Philippines in Kenya and India. In addition, Silk Road recruits nurses directly from the Middle East and certain countries in Asia and Africa. The backgrounds of partners are regularly investigated, and their activities are audited.

“Our largest group of recruits consists of nurses from the Philippines, whom Silk Road has been recruiting for over ten years. An external, independent actor, Deloitte, conducted a comprehensive audit of our Filipino recruitment partners in 2022. Nothing violating the principles of responsible recruitment was found,” says Vepsäläinen.

For more information: Silk Road Workforce Management Ltd, support@silkroad.fi

Silk Road Workforce Management Ltd is an international recruitment company that has been operating in Finland since 2012. We are responsible for recruiting, language training in the home country, introducing them to the Finnish working life, and the residence permit process. International workers arriving in Finland receive support through us in non-work-related matters as well. This ensures the best possible start to work and life in Finland. Silk Road primarily recruits for the social and health sector. The operation, which originally started in the Philippines, has expanded to Africa.