Attendo Hopeaharjun työntekijöitä melontaretkellä

Sujuva rekrytointiprosessi: Työyhteisö kotoutumisen tukena

Silkkitien rekrytointiprosessi alkaa orientaatiosta, jossa kerrotaan kattavasti, mitä Suomeen tulevalla työntekijällä on odotettavissa. Orientaation jälkeen hakijan dokumentit tarkastetaan, ja sitten alkaa kielikoulutus. Kielikoulutus kestää tilanteesta riippuen 6-12 kuukautta, ja se toteutetaan täysin etänä. Keziahille prosessissa haastavinta oli nimenomaan uuden kielen oppiminen. Kielen oppiminen jatkui edelleen myös Suomeen saapumisen jälkeen. Keziahin aviomies on suomalainen, ja kotona he puhuvatkin suomea. Tämä on auttanut Keziahia kotoutumaan sekä sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin ja kieleen paremmin.  

Kielikoulutuksen lisäksi ennen Suomeen saapumista Silkkitien ohjelmaan kuuluu lähtöä edeltävä orientaatio, jotta uuteen maahan saapumiseen osataan varautua mahdollisimman hyvin. Suomeen saapuessa Silkkitie on tulijoita vastassa lentokentällä. Lentokentältä jatketaan joko suoraa kohti uutta asuntoa, jonka etsiminen kuuluu myös Silkkitien palveluihin, tai sitten väliaikaismajoitukseen. Seuraavina päivinä käydään läpi paljon erilaisia Suomessa asumiseen ja elämiseen liittyviä asioita, kuten rekisteröityminen Digi- ja väestövirastossa, suomalaisen puhelinliittymän hankkiminen, suomalaisen pankkitilin hankkiminen ja laskujen maksaminen, asumiseen liittyvät asiat sekä tietysti vierailut lähimmissä kaupoissa sekä uudella työpaikalla. Työntekijöille annetaan tiedot kaikesta tarpeellisesta, jotta arjen aloittaminen sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. 

Keziah saapui Suomeen yksin ilman perhettään, mutta kokee saaneensa lämpimän vastaanoton. Silkkitien kotoutuspalveluiden lisäksi työyhteisöllä on suuri merkitys kotoutumisen onnistumisessa. 

Olen viihtynyt hyvin Hopeaharjussa. Työkaverit ovat aina auttavaisia ja tuntuu kuin olisimme kaikki yhtä suurta perhettä.

– Keziah

Työyhteisössä Keziah arvostaa sitä, että työkaverit kannustivat häntä heti alussa puhumaan suomea, vaikka sanat eivät aina tulleetkaan aivan oikein. Tämä tuki ja kannustus vahvisti Keziahin uskoa sekä motivaatiota oppia suomen kieltä entistä paremmin. Työkavereista ja asukkaista onkin tullut Keziahille erittäin tärkeitä. Esimerkiksi esihenkilön kanssa on helppoa keskustella kaikesta. Hän auttaa aina, ja luo työympäristöön lämpimän ilmapiirin. Parasta työssä Keziahin mielestä on muiden auttaminen.  

Keziah on viihtynyt Suomessa ja myös hänen siskonsa on muuttanut tänne. Suomessa on turvallista, kaunista ja rauhallista. Keziah kertoo pitävänsä poronkäristyksestä, lumesta ja saunomisesta, mutta ei niinkään salmiakista. Kotimaasta hän kaipaa perhettään ja ruokaa. Keziahin tavoitteena on kuitenkin oppia puhumaan ja ymmärtämään suomea vielä paremmin, jotta hän voisi opiskella sairaanhoitajaksi Suomessa. 

Silkkitie tukee työnantajia kansainvälisten työntekijöiden kotoutuksessa. Tarjolla on esimerkiksi Monikulttuurinen työyhteisö -valmennus kansainvälisten työntekijöiden kohtaamista varten. Työyhteisöllä on suuri rooli kotoutumisen edistäjänä, joten siihen kannattaa panostaa. Hopeaharjussa kansainvälisten työntekijöiden kotoutuminen on otettu hyvin huomioon. On käyty marjassa ja patikoimassa, istuttu iltaa ja harrastettu. Uusille työntekijöille on lahjoitettu tavaroita, vaatteita ja huonekaluja. Hopeaharjussa huolehditaan, että kaikki ymmärtävät kielimuurista huolimatta, ja tiedot jaetaan tarvittaessa sekä englanniksi että suomeksi. Kuitenkin pääasiassa kommunikointi tapahtuu suomeksi.  

  

  

Hopeaharjussa vallitsee myös vahva vertaisperehdytyskulttuuri, jossa edellisten työntekijöiden hyvä perehdytys mahdollistaa tehokkaan vertaisoppimisen. Kansainväliset työntekijät ovat tuoneet työyhteisöön lisää avoimutta, iloisuutta ja rempseyttä.  

Työyhteisömme on hitsautunut yhteen. Kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta ongelmat selätetään, kun vaikeatkin asiat otetaan avoimesti puheeksi. Tämä tiimi on kuin toinen perhe.

– Kati Pirttilä

Silkkitien pyrkimyksenä on tuoda Suomeen työntekijöitä, jotka oikeasti haluavat jäädä tänne asumaan, ja jotka ovat pitkäaikaisia työntekijöitä työyhteisössään. Tavoite saavutetaan, kun kotoutumisen eteen tehdään koko työyhteisössä töitä. Sujuva rekrytointiprosessi ja aidosti välittävä työyhteisö, joka on auttanut kotoutumisessa huomattavasti, ovat merkittäviä tekijöitä siinä, että Keziah haluaa tulevaisuudessakin asua ja elää Suomessa.